perjantai 4. toukokuuta 2018

Viime hetken vinkit

Päijänne Polkujuoksu starttaa huomenna! Mikäli ilmoittautuminen on vielä jäänyt, mukaan ehtii ilmoittautumalla paikan päällä (ilmoittautumismaksu 35€ käteisellä, mielellään tasaraha). Osallistujaluettelo ennakkoilmoittautuneiden osalta tulee vielä tänään näkyviin kilpailusivuille.

Opastus kilpailupaikalle alkaa Vaajakosken ABC:n kohdalta (kilpailupaikan osoite on Jääskeläntie 214, Jyväskylä).

Muistathan hakea numerolappusi hyvissä ajoin ennen lähtöä kisatoimistosta, jottei tule kiire lähtöön siirtymisessä. Lähtöön on matkaa n. 200m, jonne siirrytään yhdessä 10 minuuttia ennen lähtöä (10:50). Lähtöpaikalle on myös viitoitus.

Maalissa on tarjolla urheilujuomaa ja vettä. Oman juomapullon voi viedä puoleen matkaan eli tienylityksen kohdalle jos osallistut 10 km matkalle.

Kilpailureitti on merkattu maastoon puna-valkoisella nauhalla. Lisäksi maastossa on opastuskylttejä ja yhtenäinen nauhoitus risteysalueilla.

Kilpailun jälkeen lounasta pääsee nauttimaan numerolappua vastaan, joten pidäthän numerolapun tallessa maaliin tultuasi. Palkintojen- ja arvontapalkintojen jako on klo 13 jälkeen ruokasalissa.

Tulokset julkaistaan tapahtuman nettisivuilla kilpailun jälkeen. Samoin kisakuvia pääsee ihastelemaan kilpailun jälkeen Päijänne Polkujuoksun tapahtumasivuilta.

Tervetuloa mukaan ja tsemppiä juoksuun!

Reittikartta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti